Hammaslaminaatti on hampaan etupinnalle ja kärkeen kiinnitettävä keraaminen kuori. Tavallisimmin se tehdään yläleuan etualueelle.

Laminaateilla voidaan korjata pieniä asentovirheitä, hampaan kärjen lohkeamia, värjäytymiä ja pinnaltaan kuluneita tai syöpyneitä hampaita. Lähes aina hampaan pintaa joudutaan hiomaan. Tällöin tapahtuma on peruuttamaton. Ennen hoitotoimenpiteitä onkin syytä selvittää, päästäänkö samaan lopputulokseen esimerkiksi valkaisulla tai oikomishoidolla.

Usein ennen laminaattien valmistusta hampaat valkaistaan esteettisen lopputuloksen varmistamiseksi.

Keraaminen laminaatti antaa luonnollisen, esteettisen lopputuloksen. Kestävänä materiaalina se säilyttää värinsä ja hampaan pintaan liimattuna lujittaa hampaan rakennetta. Oikein tehtynä laminaatit ovat osoittautuneet erittäin kestäviksi ja pitkäikäisiksi. 30 vuotta sitten tehdyt työt ovat edelleen suussa.

Yleensä hoito vaatii kolme käyntikertaa. Ensimmäinen käynti on suunnittelukäynti. Toisella kerralla hiotaan, jäljennetään ja tehdään väliaikaiset täytteet. Kolmannella kerralla muutaman päivän kuluttua laminaatit kiinnitetään paikalleen. Laminaatit tehdään joko hammaslaboratoriossa käsin kerrostelemalla tai tietokoneella mallintaen ja sorvaten.

 

Tapio Jaakkonen

hammaslääkäri, hammasteknikko